keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kesämix II

Olen Lillanin fani, pistäydy sinäkin ihanassa putiikissa Salon ydinkeskustassa! www.lillan.fi
Sain kenkäfriikille sopivan synttärilahjan:
 
Muutamista värjäyskokeiluista syntyi kirjankansia:
 Lopuista tilkuista tein kangaskirjan:
Tämä lehti oli talvehtinut pihallamme. Siitä syntyy vielä joskus taidetta...
SSKKY:n uusi logo on löytänyt tiensä seuraaviin tuotteisiin:
 Eilen kävin ystäväni kanssa Fiskarsissa. Siellä on aina yhtä vaikuttava miljöö ja taas kerran upeita puutöitä. Myös silkkiorganzalle kirjottu taulu inspiroi. Hauskin tuote oli PeriferiaDesignin valkoiset sukkahuosut, joihin oli sudittu mustia läiskiä, pökkelösukat, kuin kaksi koivunrunkoa! Valokuvasin muutaman humoristisen yksityiskohdan:

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannuksen jälkeen

Joillakin alkaa juhannuksena loma, mutta blogini palaa lomilta juuri nyt! Olen yllättynyt useamman kerran kuultuani, että blogin loppuminen on huomattu. Tässä siis kesämix, kaikkea sekalaista, vähän kuin iltatorilla:

grilliruokaa ja juhannusruusu
 stailasin rannalla - en sentään rahdannut pihalle!

Lastenlaulussa kolme varista istui aidalla, mutta juhannuksena kaksi varista raakkui sähköjohdolla.
Erityisesti muutama pitsifaniystäväni oli mielessäni, kun vaihdoin uudet sisukset vanhoihin raameihin.
 Tämä iltalaukku itsevärjätystä kankaasta valmistui juuri ja juuri Victorian ja Danielin häihin, vain kutsu puuttui!
Tässä arkisempi kesäpussukkani. 
 
Valokuvasin ja tulostin vanhoja kiiltokuvia ja nuotinkansia ja tein niistä postikortteja - ehkäpä lähetän yhden juuri sinulle!

Onkohan tämä kukka villi vai viljelty, löytyy tienposkesta läheltä vanhaa kartanoa. Viime syksynä huomasin nämä upeat kuivuneet siemenkodat. 

Arvoitus: mikä ei kuulu joukkoon? Kiitos tuliaisesta, äiti!
Ainakin vielä tänään kännykässäni on tämä rikkaruoho taustakuvana.
Ja vielä luonnosta löytyvä spiraali...