maanantai 29. marraskuuta 2010

Metreittäin päärmettä

Villasukkien neulominen on tauolla, sillä tarkoitukseni olisi päärmätä käsin 12 liinaa!
Välillä kyllä virkkaan, vaikkapa uuden elämän Taskukamuille:
Viikon tauon jälkeen uskalsin lähestyä kangaspuita. Nyt metalliloimi toimii ja alkaa näyttää suunnilleen sellaiselta, kuin oli tarkoituskin.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Puuhaperjantai

Olipa hauska huomata, että jokseenkin koko porukkamme jaksoi opiskella 8t tänään, perjantaina. Tuntuu sujuvan parhaiten, kun kaikilla on tarpeeksi mieleistään tekemistä. No, niinhän se tietysti onkin. Oli myös havaittavissa, että ensi viikolla painopöydillä on ahdasta, joten painoin alta pois kahdeksan pöytäliinaa, joista vain yksi menee uusiksi. 

Sekoitin myös herkullisia värejä vielä painamista odottavalle vihreälle kankaalle.

Ja pyynnöstä kuvasin vielä jotain näin kummallista, johon minulla ei kyllä ole osaa eikä arpaa:
Viimeisessä kuvassa on siis makrameeta jättikoossa, ettei vain tulisi joskus jonnekin ulos...

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Pitseilen minäkin

Voipi olla, että syyskuussa 2011 teemalla "runoa, rakkautta ja musiikkia" löytyy jostakin näyttelytilasta virkatuilla pitseillä koristeltuja postikortteja.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Päivä Helsingissä

Opintoretkellä, pikkuisen myöhässä aikataulusta koko ajan. Kyllä on pitkät ja hitaat etäisyydet pääkaupunkiseudulla! Aloitimme päivän LoomsterStudiolla, joka on Sirkka Paikkarin työhuone. Sieltä löytyy kahdetkin valtavat puolikoneelliset kangaspuut, joilla syntyy mitä erikoisimmista materiaaleista (mm. valokuitu) usein kookkaita taiteilijoiden suunnittelemia töitä julkisiin tiloihin ja näyttelyihin. Ylimmässä kuvassa mielenkiintoisia lampunvarjostimia.



Lankamaailma Nordea olikin jo edelliseltä reissulta tuttu.
Hienoa oli päästä Herttoniemeen Marimekon tehtaille. Enää ei Paakkasen Jaguaria näkynyt ja kuvata sai vain aulassa. Kiersimme malliompelimon ja painon. Varastoissa oli hyllykaupalla kangaspakkoja. Laakapaino sujui lähes samoin kuin koululla painaminen, tosin suuremmassa mittakaavassa. Rotaatiopaino olikin sitten täysin teollista; valtavat mittasuhteet ja teollisuushallin melu.

Salokin kulttuuripääkaupunki 2011


Wiurilan myyjäisissä oli talvista kartanotunnelmaa ja hurjasti väkeä. Ja eilen tuli yllätyskutsu torstai-illan SaloShops joulukeikalle "torimyyjäksi".
Eilen ja tulevalla viikolla muutenkin aherrettiin tulevan kulttuuripääkaupungin merkeissä, asiasta lisää täältä. Musiikkia, runoa ja rakkautta on yhtenä alateemana syyskuussa 2011 Salon kirjaston pihalla. Jotain tällaista siellä tulette näkemään:


Kuten näkyy, puutyöt ja maalaaminenkin sujuvat, tosin harrastelijalaadulla.
Kaapelitehtaan virolaismarkkinoilta sain tuliaisiksi näin herkkiä joulukoristeita:

lauantai 20. marraskuuta 2010

Ennen myyjäisiä

Olen huomenna menossa Wiurilan joulumyyjäisiin. Kaivelin vielä kangaspinojani ja tein muutamia sydänkoristeita ja ikkunapannulappuja.

Torstainen epäonnistunut korukokeilu jäi harmittamaan, Brio-puilla pääsin lähemmäs tavoitettani.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Taidekeramiikkaa

Päivän kulttuuripläjäys tuli suoritettua, kävin Veturitallissa Tuula ja Erkka Auermaan retrospektiivissa. Sekä surua että huumoria.

torstai 18. marraskuuta 2010

Vappuna viriteltyä

Vapun alla loin iloisenkirjavan loimen damastipuihin ja jo nyt kokeilin siihen kukkakuosia. Näillä erikoispuilla saa tehtyä suurikuvioista jacquard-kangasta (lausutaan zakard). Nurjalla puolella on sama kuvio negatiivina. Kokeilin samaa kuviota sekä valkoisella että tummanharmaalla kuteella.


Tällä viikolla on saatu pikakurssi messujen ja näyttelyiden rakentamiseen. On myös ollut runsaasti itsenäistä opiskelua, joka opiskelijapiireissä tunnetaan paremmin vapaa-ajan nimellä. Tänään taistelin ja hikoilin kuitenkin useamman tunnin tavallisten kangaspuiden edessä, takana, päällä ja alla. Tarkoitus oli saada aikaan ontelokudetta erittäin kapeaan metalliloimeen. Vähän samaan tyyliin kokeilin vuosi sitten Brio-puilla korutöitä. Aika vaatimatonta jälkeä syntyi, täytynee palata asiaan ensi viikolla.
Eilen koepainoin kolme kuviota, joita käytän Salon kirkon Tuomasmessujen rukousalttareiden liinoissa, kunhan tilaamani kangas saapuu koululle. Värit eivät tässä ole lopullisia.

Ostin myös taas lisää sukkalankaa, vaikka olin päättänyt toisin. Mutta kun pimeä tulee jo neljältä...
Parempi sukkalankaa kuin suklaata!

Sisustusta

Saimme huomiseksi sisustussuunnittelutehtävän, opettajat kun vierailevat länsinaapurissa. No, mehän sisustimme ja stailasimme muutama viikko sitten. Ostimme myös kaksi uutta valaisinta, joihin olen oikein tyytyväinen, vaikkeivat Designia olekaan.

Stailasin myös itseäni. Uusien silmälasien pokissa lukee ARTDECO, just sopivat mulle : )

tiistai 16. marraskuuta 2010

Arkkualba Särkisaloon


Kävin tänään viemässä Särkisalon kirkkoon tekemäni arkkualban, jossa on mahdollisuus valita kahdesta käsin kirjotusta liinasta.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Kuoseja




Kun ulkona vihmoi talven ensimmäinen lumimyräkkä, innostuin kuosien suunnittelusta, taas kerran. Ihan vain omaksi huvikseni.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Pihlajanmarjoja kangaskaupasta

Lauantai on mennyt suoraa saumaa ommellessa, mutta nyt on kodin stailaus edennyt.
Samalla kokeilin vähän vapaatakin viivaa ompelukoneella.
Viikolla ihailin Tiian tekemiä pronssikoruja, joskus vielä tuota kokeilen minäkin!