lauantai 27. heinäkuuta 2013

Silkkihuivi

Ostin muutama vuosi sitten vyyhdin silkkilankaa, mutta kesti aikansa keksiä sille käyttöä. 

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Trikookudetyyny

Näin tällaisen tyynyn Fiskarsissa ja kudetta löytyi Tiimarista puoleen hintaan.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Kaisun kenkiä

Söderskärin majakan on tänä kesänä koristellut kuvataiteilija Kaisu Koivisto yhdistäen metallia ja puuta. Hänen teoksiaan oli myös rantakallioilla.



Teijon masuuni

Masuunilla on tänä kesänä jo toinen tasokas taidenäyttely. Näistä pidin eniten:
Lotta Leka
Tomi Koskimies
Annika Perttilä

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Design

Vielä jaksoimme Helsinki-päivän päätteeksi katsoa designia sekä Design museossa että Design forumissa.
Onko tämä ihan luvallista?

Uspenskin ikonit

Kerran ennen yritin Uspenskiin, mutta ovet olivat kiinni. Tänään onnisti ikonimaalariharrastelijaa. 

Stockalla


Hesan Stockan kangas- ja tekstiiliosasto on suuri! Erityisesti pidin Marimekon Vuohenputki-kankaasta ja hauskoista tyynyistä. Sammutuspeitto voi olla kaunis,  ideoi Ivana Helsinki.

Käsityöläisiä kauppatorilla

Helsingin kauppatorilla oli odotetusti lukuisia käsityöläisiä. Itse innostuin ostamaan tuohiset korvakorut ja ihailemaan Viivi Kemppaisen kuvataidetta, jota löytyy myös FB:stä Viivi Kemppainen Portraits. Matka jatkui aurinkoiseen Söderskärin majakkasaareen, jossa yllättäen kenkätaidetta! 

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Ol hollil!


Tuon niminen oli päivän traktorinäytös Somerolta, mistä löysin itseni. Ja olihan paikalla kädentaitajiakin ja mukaan sain tuoreen varapäreen.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Pirrrta sentään


Viileänä sadepäivänä kaivoin langanjämät esiin ja opettelin pirtanauhan tekoa. Onneksi harjoittelin ennen kuin opetan kummitytölle. Nettiä taas tarvittiin ja pohdiskelua tyttären kanssa. Miesväkeä ymmärrettävästi nauratti, kun sidoin itseni ja pirtalankani ruokapöydän jalkaan. Vyötäkin tarvittiin. Alkoi ottaa artesaanin luonnon päälle, kun ei vaan sujunut. Noin viides kokeilu alkoi tuottaa tulosta.




maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kesään kuuluu päivä Fiskarsissa

...niin tänäkin kesänä. Antiikkimessujen jälkeisenä maanantaina siellä olikin mukavan rauhallista. Näyttelyt herättivät monenlaista innostusta ja ideaa, saa nähdä jos ne vielä talvella sytyttävät, nyt ei ole keskittymisen aika.
Käsi- ja taideteollisuuden valioita:
Tekstiilitaiteen valioita:
Kantaaottava taide jäi vähemmälle kuvaamiselle, näköjään kuvaan mieluiten kaikkea kaunista. Aivan mainio yksityiskohta oli kangasnauha, johon oli brodeerattu vanha resepti! Turha, mutta ihana, siis pakko ostaa.

Jurmon kappelissa

Jurmo oli uusi kokemus. Paljon tasamaata, karua, kaunista, kivistä, kanervaa ja katajaa. Kappelissa taidokasta käsityötä.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Puseropäivitys

Tein pitsipuserosta pitkähihaisen version, kun tykkäsin sekä langasta että mallista. Virkatut tilkut olen jo saanut pääteltyä, toisin kuin kuvaushetkellä.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Veneretkellä

Veneretkellä tuli virkattua taas lanka loppuun, alkaa olla puseron verran tilkkuja kasassa.
Bärndön kirkossa oli kaunis ryijy.
Velkuanmaalla oli hauska puoti ja emäntä Ateljee Leposka. Vaihelan ravintolamiljööstä löytyi paljon kaunista ja hauskaa.



Kotisatamaan palattuamme kuvasin appivanhempien mökillä vanhoja lasitöitäni.
Tuohon lasi-ikkunaan ja kukkaan liittyy hauska muisto. Kerran Vanhalla Raumalla kävellessä näin sellaisen yhdessä ikkunassa enkä ollut uskoa silmiäni. Sitten muistin, että työkaverini osti sellaisen joulumyyjäisistä ja hänen äitinsä asuu Raumalla.
Tytär olisi vienyt tekemänsä hepan kirppikselle, mutta pelastin sen mökin seinälle.