maanantai 23. helmikuuta 2015

Muuttuneet suunnitelmat

Kun kulho hajosi, syntyi saippua-alusta :-)


Lintu sininen ja kaverit

Koivunoksakokeiluja savelle







maanantai 16. helmikuuta 2015

Kutomistauon jälkeen

Iloinen lanka innoitti.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Todella mukava muisto

Todella mukava muisto jäi siitä, kun sain herkutella ensi kertaa itse tekemistäni kipoista!



Seuraava harjoituserä









maanantai 2. helmikuuta 2015

Kaappeihin kertynyttä

Kun nyt keramiikka on ajankohtaista, laitan tähän kuvat kolmesta mieleisestäni keramiikkaesineestä.





Keramiikan saloja

Tänään dreijasin ahkerasti ja onnistuinkin taas vähän entistä paremmin. Utelin myös opettajalta, Harjolan Tiinalta, miten hän on saanut raidan kupin reunaan.

Samalla kysyin, miten tämä erään toisen salonseutulaisen keraamikon suola-astia on tehty. Dreijaamalla. No, ei kannata minun yrittää vielä vähään aikaan.