lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulua koristamassa

Vanha olkipukki ja uusi tähti, kranssi ja tyttötonttu ystävän tekemiä.


Luomulankaa

Kävin ystäväni kanssa sauvolaisella maatilalla ostamassa luonnonväreillä värjättyä lankaa. Jos vaikka lapaset, vaihteeksi omaan käyttöön.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Kalligrafiaa ja kortteja

Olen kuluvana viikonloppuna opiskellut kansalaisopiston kurssilla kalligrafiaa ja korttien tekoa. Jälkimmäinen on lähinnä rentouttavana välipalana, kun käsi alkaa puutua ja mieli uupua kiemuroiden kanssa. Tällaistako oli kirjoittaminen kansakoulussa sata vuotta sitten?


perjantai 25. marraskuuta 2011

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Syystonttu

Syystontut oranssin ystävälle. (Kuva valehtelee, tekee liian keltaiseksi.)

tiistai 1. marraskuuta 2011

Neulahuovutusta

Tällainen tonttu tällä kertaa.
Huovutettu joulutähti kranssiin tai vaikka rintaan.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Pannunalusia

Koskenpään huopatehtaan 3mm paksusta villahuovasta, vaikka myyjäisiin.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Opinnäytetyö vaiheessa


Nyt se on painettu, huoliteltu ja viety kehystämöön.

Kuviskerhon satoa




maanantai 19. syyskuuta 2011

Tontulle parta

Olin aika ylpeä itsestäni, kun osasin tehdä tontulle (hyvien ohjeiden ansiosta) parran lisäksi viikset ja kulmakarvatkin!

Tuttuja taiteilijoita osa II

Salolaisessa kahvilassa on kahden kurssikaverini seinätekstiilinäyttely, not bad!

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Muoti toistuu

Katselin taas merimaisemissa muodikkaita käsitöitä, nämä tosin jo 1960-1970 -luvuilta.
Tämä on uudempaa tuotantoa ja ostos, onpa taidokas nypläystyö.
Uusinta uutta pitkävartiset villasukat näistä langoista, ystävän tilaamat.


Tuttuja taiteilijoita osa I

Lillanissa voi syyskuun ajan ihailla artesaaniopiskelijoiden taidonnäytteitä, tässä niistä joitain:

torstai 1. syyskuuta 2011

Kasvottomia tonttuja


Sain ensimmäisen tonttuparini valmiiksi. Kovin on haastavaa tuo kasvojen ilmeen loihtiminen.

perjantai 26. elokuuta 2011

Salo Crafts and Design

Eilen oli mukava käsityötempaus keskustassa, mukana mm. vuoden nuori käsityötaitaja Tiina Palkki, sekä muita artesaaniopiskelijakavereitani.


keskiviikko 24. elokuuta 2011

Rakkautta ja musiikkia



Tämäkin Salon kirjaston pihaa koristava ja jokirannassa jatkuva näyttely Tekstiilejä taivasalla liittyy Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen, toteuttajina artesaaniopiskelijat, minä myös.

maanantai 22. elokuuta 2011

Lisää ikkunoita

Työkaverini näki tammikuussa tämän tauluni ja toivoi samanlaista oman kotinsa ikkunoista. Aihesta kehittyy vähitellen artesaaniopintojeni opinnäytetyö. Viimeksi tänään koitin löytää kirjastosta vanhaa suomalaista puurakentamisen perinnettä valottavaa kirjallisuutta. Onneksi Salossa on hyvä kirjasto!

Voodoo?

Tyttären mielestä olen tuonut kotiin voodoo-nukkeja, mutta nämähän ovat ilmiselvästi tulevien tonttujen vartaloita! Koko perhe ihmetteli, kun eräänä iltana levitin kasan sukkahousuja keittiön pöydälle ja rupesin niitä pilkkomaan. Enpä ole ennen ommellut koneella nailonsukkia, mutta nyt on koossa 50 jalkaa ja kättä. Onneksi jouluun on vielä aikaa...

maanantai 15. elokuuta 2011

Tietokoneakvarelli

Leikin Picasalla, epätarkasta kukkasesta syntyi lähes akvarelli.

torstai 11. elokuuta 2011

Kuviskerho



Päätin ystäväni kanssa kokoontua maalaamaan noin kerran kuussa. Samalla autamme toisiamme jaksamaan työssämme. Ensimmäinen sessiomme oli eilen. Maalasin näkymän ystäväni keittiön ikkunasta. Jo pelkkä värjääntynyt vesi näytti herkulliselta, tosin ystäväni mainio "sekoituskippo" oli kadehdittava!

Ihastelin pintoja


Koulutaidetta

Lupauduin pitämään Ollikkan koulun blogia, jossa esitellään oppilaiden käsitöitä ja taidetta. Aloitetaan näillä viime keväänä maalatuilla ovilla.
www.ollikkalankoulu.blogspot.com

torstai 28. heinäkuuta 2011

lauantai 23. heinäkuuta 2011