Pytinkien Paris - puutaloja Uudessakaupungissa

Kuluneena viikonloppuna monet kymmenet uusikaupunkilaiset puutaloasujat avasivat kotiovensa sadoille uteliaille, minä ja kolme ystävääni heidän joukossaan. Vehreän rauhallisia puutarhoja, huvimajoja, taiteilijakoteja, myös muutama vähemmän pieteetillä rempattu koti, helmenä Vanhankirkon vieressä aivan ihana pikkuinen koti 1800-luvun alusta.

Tässä teille Dahlia, maanantaiaamun piristykseksi Jori toi luokkaamme arvatenkin upeasta puutarhastaan ihkaoikeita daalioita.

Janne Kyttänen: Dahlia-valaisin

Kannatti selata uusi Yhteishyvä ja googlata Janne Kyttänen.
Käykääs ihastelemassa:

http://www.okko.se/suomi

Mars Salon kirjastoon!

Kirjaston aulasta löytyy paljon kivaa sille, joka nauttii oivaltamisen ilosta ja kierrätyksestä. Samat älppärit, kirjat, kravatit ynnä muut olivat kesällä Plazan ykkösosan ylätasanteella.

Kolmannen viikon kohelluksia

Kovasti yritin eilen kotona kirjoittaa, mutta yleensä niin rauhallinen porukkamme kohelsi sinne ja tänne sitä sun tätä, mutta se olisi jo toisen blogin aihe...

Kolmannen viikon aluksi silmissä vilisivät pikkuiset mustat ruudut, joista kuulemma syntyy kangaspuissa erilaisia kuvioita. Tuskastuttavan pikkutarkkaa hommaa, mutta ilmeisen tärkeää. Onneksi saimme taas myös toimia, tuli luotua ensimmäinen oma loimi. Siihen saa syyskuussa kokeilla kaikkea kivaa!

Kankaanpainokuosini selkiintyi ja alkaa olla painamiskunnossa. Seulan valmistelussa vaan oli yllättävän monta työvaihetta. Minut mm. jätettiin ihan yksin pimiön hämäriin. Kankaanpainanta muistuttaa työvaiheiltaan aika paljon metalligrafiikkaa, jota olen pitkään harrastanut. Tietäisivätpä asiakkaat koko työprosessin kulun, niin hinnoittelukin tuntuisi kohtuullisemmalta. (Nyt en kirjoita omista töistäni vaan yleisesti.) Värikokeilut olivat mielenkiintoisia sekä "livenä" että photoshopilla. Vaikea sanoa, kumpi tapa on helpompaa. Pikkuhiljaa aloin ymmärtää jotain photoshopistakin, pyysin vaihteeksi Rillan henkilökohtaiseksi avustajakseni.

Mattokuviotkin alkavat sekoittaa yöunia, painokangaskuvioiden lisäksi! Erityisen upeilta näyttivät printatut matot, ikään kuin modernia ryijytaidetta.
Toinen vaikuttava elämys oli Suomen Kuvalehden laaja ja syvällinen artikkeli Tyrvään kirkkoon valmistuneista Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan teoskokonaisuuksista. Tuleekohan sinne vielä kirkkotekstiilejäkin?

Viikon vitsi (tosin ihan faktaa): minulta puuttuu fysiikan arvosana!!

Kirjastosta on tullut rahdattua monta kiloa tavaraa.
Samalla löytyi uutuushyllystä Renja Leinon valokuvateos Olio.
Tässä oiva esimerkki tarinasta ja kuvasta. Kuvissa on upeita, yllättäviä pintoja, jotka saavat mielikuvituksen liikkeelle. Ja kaiken takana on kuplahalli!

Toisen viikon satoa

Tyylikortit valmiit!

Sadan kuvan pankki tekeillä.

Kudonnan saloihin kurkistelua, polkusia ja kulkusia ja mitä lie. Nyt tyntuu, että ollaan palattu sille vuosituhannelle, jolla synnyin, kodikasta. Toisaalta olen viikon verran ihmetellyt ja ihaillut näitä upeita olosuhteita.

Ja mikä olisikaan se minun ensimmäisen painokankaani kuvio? Piirrä, piirrä, luonnostele, ideoi, tuota, kehittele...
ja kun rupesi väsyttämään (mitään taukojahan tässä ei malta pitää!), siirryin tutkailemaan kopiokoneen hienouksia ja niitähän löytyi! Mulla on uusi leikkikalu!

Seuraavaksi leikkimään tietokoneella! Aluksi hommasta oli kyllä leikki kaukana, kun pikaperehdytys Photoshopin saloihin alkoi mennä yli hilseen. Onneksi Sanna viereiseltä koneelta huomasi avuttomuuteni ja auttoi oma-aloitteisesti useaan kertaan. Varasinkin hänet vierelleni seuraaviksikin kerroiksi!

Opin myös, että KUVAAN LIITTYY AINA TARINA ja TARINA MYY TUOTTEEN!

Päädyin kuvaan jäisestä kaislikosta. Kuva löytyi Harvaluodon venerannasta. Tähän taitaa syntyä tarinakin, sillä paikka ja meri ja ranta ovat minulle niin merkityksellisiä. Tarua vai totta?

Viikon kruunasi perjantai ja Tiina, joka auttoi minua ensimmäisen blogini luomisessa, blogin jota juuri luet!

Ensimmäisen viikon mietteitä - aikuisopiskelijana tekstiiliartesaanilinjalla

Maanantaiaamuna tuntui vain niin hassulta astua taloon uutena opiskelijana, kun on vuosikausia ollut systeemin toisella puolella. Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön... Mietin mielessäni, että jos ryhmäytymisleikeistä selviän, selviän opinnoistakin!

Heti ensimmäisenä päivänä päästiin tositoimiin: paperia, kyniä, pensseleitä, värejä ja LUOMAAN!
Tätähän varten tänne on tultu! Motivaatio kasvoi kasvamistaan.

Alussa oli lehti, sakset ja opiskelija
Päivän sana oli TYYLIKORTTI. Leikkaa, sommittele, liimaa, mieti tunnelmaa, keksi nimi ja kuvaavia sanoja. Muutaman muun aikuisopiskelijan kanssa vain huokailimme onnesta: Tämä on ylellisyyttä, voiko tämä olla totta, askartelemme keskellä päivää...

Onneksi ulko-oven K-18 ei tarkoita: aikuisopiskelijoilta sisäänpääsy kielletty!

Mikä ihmeen tarunurat?

Lapsena leikittiin kavereiden kanssa joskus nimillä. Eräänä päivänä olin Rulle, sanasta Tarulle. Toisena Urat. Palindromit ovat vieläkin hauskoja.
Olen peräti kaksi viikkoa opiskellut artesaaniksi. Edellistä työuraa kestikin reilusti yli kymmenen vuotta. Olen valtavan iloinen, että lopultakin uskalsin ottaa tämän askeleen uudelle uralle!
Kaikenlaista muutakin uraa mahtuu reiluun neljäänkymmeneen vuoteen: ura se on äidinkin ura.

Ura, jälki
Kaikenlaista jälkeä on tullut jätettyä taakseen: hyvää ja pahaa, suoraa ja mutkikasta, konkreettista ja kuvaannollista.
Nyt jäljistä ajankohtaisin itselleni on kädenjälki.
Kristillinen vertauskuva yksinäisistä jalanjäljistä rantahiekassa: Missä olit, kun olisin Sinun apuasi tarvinnut? Etkö huomannut, kannoin sinua!

Sain tämän omenankukkataulun lahjaksi ystävältäni Sirkulta. Hän oivalsi muutamaa vuotta minua aikaisemmin aloittaa artesaaniopinnot. Kyläreissuilla tulikin aina tutkittua tarkkaan huippumielenkiintoisia töitä ja portfolioita. Enpä olisi uskonut, että minäkin vielä portfolioita väkerrän. Nyt taulu koristaa pikkuisen mökkimme tupaa.