Tapanin jälkeen

Tapanina laitoin pöytään -jouluruokien lisäksi tietenkin- toisen suosikkipöytäliinoistani. Toisen taisinkin esitellä heinäkuussa rippijuhlien yhteydessä, molemmat ovat perintöä useamman sukupolven takaa. Tässä pellavaliinassa on jotain aidon jouluista, vaikka sitä voi käyttää kaikkina vuodenaikoina.

Olen enenmmän arki- kuin juhlaihminen, joten ei yhtään haittaa vaikka joulu meni jo. Tosin eihän tämä oikeaa arkea ole, kun en ole töissä. Varastoista tuli taas esiin muutamia kankaanpalasia, jotka saivat mielikuvituksen liikkeelle. Kastoin valkoisen pellavakankaan ja maalasin siihen vesiväreillä heinäkuisen apilaniityn. Värit sotkeutuivat aika sopivasti.

Kokeilin myös "siksakata" koneella akvarellipaperia. Toimi ongelmitta. Kun paperia kostuttaa, litteä muoto muuttuu elävämmäksi, kupruilevaksi.

Tässä huonolaatuisessa kuvassa testasin, miltä ottamani rantakuvat näyttävät kutomani kalaverkon läpi. Osittain nämä hulluttelut liittyvät 11.1.2011 alkavaan kolmiviikkoiseen, jolloin pienessä paikallisessa galleriassa on nähtävillä tekstiilejäni. Yhdistäväksi tekijäksi, punaiseksi langaksi on muodostumassa ikkuna, näkymä ikkunasta, näkymä eletystä hetkestä. Siitä näyttelylle nimi Kurkistuksia.