torstai 18. helmikuuta 2010

Muutin kangaspuiden alle!

 
Täältä minut löysi varmimmin alkuviikosta. 
Onneksi olen notkeampi kuin miltä näytän, joten pääsin tuolta vielä itse poiskin!
Totesimme kyllä porukalla, että jos tämä olisi miehisempi ala, niin sopiva vinssi (vert. katsastus, autokorjaamo) olisi keksitty kauan sitten.
Solmuja on tullut tehtyä kymmeniä, ellei satoja.
Ja hiukan ehdin jo testata itse asiaakin:

 

Tänä talvena ei tämä huopa ehdi lämmittää, mutta silti toivon, ettei seuraavan talven pakkasjakso
olisi ihan näin kova ja pitkä.

perjantai 12. helmikuuta 2010

Pääsisipä kutomaan!

Pääseehän sitä, ehkä jo ennen hiihtolomaa, kunhan on ensin ahkeroinut erittäin monivaiheisten ja kärsivällisyyttä vaativien "virittelyjen" parissa.

Matot näytillä

Heleän keväisten värien ympäröiminä odottelevat ryhmämme matot, että aurinko aloittaisi sulatustyöt.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Napakymppiin osuva ystävänpäiväkortti

Äitini, todellinen käsityfriikki hänkin, löysi tämän iiihanan Virpi Pekkalan kortin Helsingistä.
Kortin nimi on Sydäntoimikas !

Hippikamuja kierrätyskankaista

Kultakala & Valas NY:n nuorten naisten hhave toteutui, kun päästiin tekemään Taskukamuille uusi perhe: hippikamut painetaan kierrätetyille kankaille. Tässäkin kuvassa näkyy ikiomaa flanellista lastenlakanaani 60-luvulta ja puolison poikamiesajan pussilakanakangasta 80-luvulta!
Jos haluat antaa omille muistoillesi uuden elämän, tuo kankaasi minulle!

Alkuvuoden kangaspuukokeilut

Tammikuun taukohetket olen kokeillut kaikkea, mitä vain olen keksinyt kymmenmetrisellä koeloimella.
(Unohdin, että taukohetket ovat lepoa varten!)







Rullalta löytyy matonkudetta, poppanaa, köyttä, narua, paperinarua, juuttinarua, villalankaa, huovutusvillaa, moppilankaa, metallilankaa, siimaa, helmiä, maalattua loimilankaa, syyshortensian oksia ja tietenkin KRAVATTEJA!

Merensininen huopa

Merensininen huopa kangastelee edelleen mielessäni ja alkaa myös konkretisoitua :tietokonekokeiluja, Brio-kangaspuukokeiluja ja langatkin ovat tulleet. Alkavalla viikolla siis kangaspuiden kimppuun!

Paluu lankamaailma Nordiaan

Vaikka retkestämme Helsinkiin on jo jokunen viikko, en ole sentään kaikkia lankoja vielä ottanut käyttöön. Nämä muutamat kuvat vain siksi, että langat ovat niin herkullisia jo sellaisenaan!

Olipa kerran kaikesta innostunut opiskelija...

...joka päätti osallistua SSKKY:n uuden logon suunnittelukilpailuun. Kilpailu oli avoin kaikille kyseisen oppilaitoksen opiskelijoille ja palkintona nuorison suosima musiikkilaite, jota voi myös käyttää puhelimena ;-)

Innostunut opiskelija ryhtyi suunnitelemaan elämänsä ensimmäistä logoa tarkan ohjeistuksen avulla.
 

Oli myös hauskaa miettiä kuvan symboliikkaa ja miten kertoa siitä sanoin:
”Logoehdotuksessani on kuusi geometriseksi muotoiltua S-kirjainta kuvaamassa kuutta jäsenkuntaa. Samalla osakuviot kuvaavat kuntayhtymän osia – aikuisopisto, ammattiopisto ja oppisopimuskeskus – tai kuutta nuotiosta leimuavaa liekkiä, jotka kuvaavat uusiutumiskykyä, elinikäistä oppimista, luomisen intoa ja työn iloa.”
Ammattilainen paranteli ja viimeisteli kuvaa, nyt opiskelija opettelee käyttämään uutta kännykkäänsä.

Silkin lumoissa

 
Sain kuluneella viikolla tällaisen pienen, suloisen palluran käteeni. Se on aito kokongi, eli silkkiperhosen toukan kehräämä kotelo. Jos tämän päästäisi putoamaan vaikka vesilasiin, siitä liukenisi serisiiniliimaa ja ohut, yhtäjaksoinen filamentti, siis silkkilanka, alkaisi purkautua.
Satunnainen lukija huomannee, että olen lukenut ahkerasti materiaalituntemuksen kokeeseen!

torstai 4. helmikuuta 2010

Taskukamut palasivat joululomalta...

...samana päivänä kuin maan eduskunta!!

Kierrätyskamut ovat lähes valmiita, mutta postikortit ovat jo myynnissä!
Ja 10% helmikuun tuotosta Haitin uhreille.