perjantai 26. joulukuuta 2014

Made by mom

Mieltä ja käsiä lämmittävä joululahja


tiistai 23. joulukuuta 2014

Aatonaaton pitsisukka

Tällaista testailin tänään, netistä tietysti löytyi tämäkin helppo pitsi.



sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kaksi metriä

Tätä on nyt melkein kaksi metriä, päistä ommellaan yhteen.


Pitäisi Pinterestin kuvan mukaan tulla tällainen...





perjantai 19. joulukuuta 2014

Lisää polvisukkia

Työkaverin nuorelle tyttärelle jouluksi.




sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Polvisukat, nyörisukat

Työkaverini löysi Pinterestistä tällaisen kuvan. Kyllä oli vaikeaa tehdä kahta saman kokoista!




keskiviikko 10. joulukuuta 2014

maanantai 8. joulukuuta 2014

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

torstai 27. marraskuuta 2014

maanantai 24. marraskuuta 2014

Keramiikan jouluglögit


Maltoimme pitää glögitauon, mutta sitten taas töihin. Alla ensimmäiset dreijaukseni.










maanantai 17. marraskuuta 2014

lauantai 15. marraskuuta 2014

Savitaiteilua

Vaikkiaa on, mutta mukava näprätä.





tiistai 11. marraskuuta 2014

Saviterapiaa

Tarvitsen varsinkin pimeinä iltoina käsille puuhaa. Samaa toteuttivat esiäiditkin, tosin enemmän tarpeesta.







perjantai 7. marraskuuta 2014

Ajankohtaista?

Marraskuu, mutta otin ylähyllyltä puumunat (jotka tosin ovat lähinnä soikioita) ja pohjamaalasin ne akryyliväreillä. Tänään en jaksanut pipertää kuvioita.