tiistai 31. elokuuta 2010

Kankaankutojan kokeiluja

Tällä kertaa kuvat taitavat kertoa enemmän kuin sanat. Mutta siis kokeiluja, ei valmista.
Taas päästiin saaristoteemaan, tottakai. Oranssisen kolmioryijyn kurssikaverini ajatteli kuvaavan kolmiyhteistä Jumalaa, kun se ei kerran kuvannut saaristoakaan, mutta minäpä osasin tehdä jotain, joka ei liittynyt kumpaankaan vakiteemaani!

Porvoon herkkuja

Lopultakin olen minäkin tutkinut Porvoon vanhan keskustan torit ja myymälät. Tekstiiliteollisuuden liike oli kattava ja mukaan tartui kassillinen alelankoja. Sisustusliikkeitä oli niin paljon, että lopulta ei enää jaksanut ihastua mistään. Torilla ihastelin upeita, värikkäitä huiveja. Hauskin näkemäni idea taas oli kukkavaasina toimiva marjanpoimuri.
Vaikken mitään autoista ymmärrä, niin tämä punainen menopeli oli mieleeni.
Ja taas päästään kenkäteemaan, tämän kakkulapion sain ystävältäni.

perjantai 27. elokuuta 2010

Välitilassa

Forssa takana, Porvoo edessä. Siis ainakin Tekstiiliteollisuuden lankoja ja Brunbergin suklaata. Mutta elämmekö 80-luvulla? Niin voisi päätellä näistä kangaspuutietsikoista.
Ystäväni Tiina loi vanhalle ruudulle aivan mainion veitsi-haarukka-lusikka -kuosin. Onnittelen!
Itse olen kokeillut tällä viikolla seuraavia:

keskiviikko 25. elokuuta 2010

ARS HÄMEEN parhaat palat

Vaikuttava retkipäivä Forssaan: tekstiilin historiaa, kankaanpainon arkea, satoja neliömetrejä rosoista tehdashallia tekstiili- ja lasitaiteen tilana.
Posted by Picasa

Ihminen on kekseliäs

Posted by Picasa

Kierrätä, kierrätä!

Posted by Picasa

Tekstiilin väriloistoa

Posted by Picasa

tiistai 24. elokuuta 2010

Missäköhän on Salon kaunein ikkuna?

cd..

90-luvun tietokonekäskyt kokivat uuden tulemisen, kun yritin kokeilla malliani atk-puilla. Yrittämiseksi oli jäädäkin, mutta muutaman ruman sanan ja erittäin monen ajatellun sellaisen jälkeen sain sentään jotain kuvattavaa aikaiseksi.
Eilen illalla tutkailin varmaan tunnin Creative Companyn kuvastoa. Sanoinkin miehelle, että tää on mun Biltema.
Lauantaina Sagalundin käsityöläispäivässä mielenkiintoisinta oli paperin marmorointi. Vaikutti aika helpoltakin. Lähinnä voisi käyttää kirjanpäällisinä ja lahjapaperina.
 Intialaiset leimasimet olivat puodista loppu, joten ei rahaakaan mennyt kuin kahvitteluun.

maanantai 23. elokuuta 2010

Mummi ja minä

Olin tänään kuvaamassa parini kanssa Lillanin "sekatavarakaupassa" Mummi ja minä -nimistä pesuainesarjaa, ihan vain harjoittelumielessä. Yllättävän vaikeaa se oli. Aikaa meni, taustalla oli aina jotakin häiritsevää ja rekvisiitaksi ostamani sitruunat olivat kuivia, siis jopa kuivan näköisiä!

lauantai 21. elokuuta 2010

Värejä, värejä

Tilasimme koululle värikkäitä huopanäytteitä, mukavia hypistellä. Tarkoitus olisi painaa lasin- ja pannunalusia.

Väriä löytyy toki myös elokuisesta luonnosta.
Koeversio tuftatusuta purjeesta koristaa nyt keittiötämme. Katselen sitä aina syödessäni, pojat joutuvat katselemaan minua ja tiskipöytää!
Tietokoneella voi myös suunnitella kankaankudontaa.
Tämä mallitilkku oli mielenkiintoisin niistä, joita koululle oli säästetty edellisiltä vuosilta.
Viikko sitten tein pyöräretken Salon keskustaan ja kuvasin vanhojen puutalojen ikkunoita. Tästä printtihahmotelmasta voisi tehdä vaikka käsipyyhkeen. Ei pussukkaa tällä kertaa.

perjantai 20. elokuuta 2010

Seudulla tapahtuu

Eilen siis viisastuin Paikkasidonnainen taide - seminaarissa. Huomenna Kemiössä Sagalundissa suuri käsityöläistapahtuma. Keskiviikkona menemme porukalla Forssaan Ars Häme 10 -tapahtumaan. Ja seuraavana viikonloppuna tyttöporukalla Porvooseen!

Paikkasidonnainen taide

Kuuntelin eilen viisasta puhetta nykytaiteesta. Kuulin myös, mitkä teokset on valittu FluxAuraan ensi kesäksi. Oli mielenkiintoista ja selventävää kuulla taiteilijoiden esityksiä.
http://www.turku2011.fi/en/programme/contemporary-art-archipelago-caa_en
http://www.olohuone.org/
http://www.turuntaiteilijaseura.fi/
http://www.artsufartsu.net/

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Lanka aina fölissä

Innokkaalla käsityöläisellä on näköjään aina lankarulla mukana ja vielä auton sävyyn sointuva. No tottakai VÄRIMAAILMA on otettu huomioon. Alkaa vaan olla yhtä ärsyttävä sana kuin VOIMAANTUMINEN.

Löysin kirjastosta vaihteeksi neulekirjan, nimeltä Hurmaavat huivit. Yksi huiveista hurmasi palluroillaan:
Kerroin aikaisemmin löytäneeni pihalta talvehtineen lehden. Skannasin sen, tulostin ja silitin paitaani. Nopeaa ja helppoa ja ihan toimivaa.
 Toivottavasti kuukauden, parin päästä minulla on Hämeenlinnassa teollisesti kudottu hartiahuivi, jossa voisi olla näitä värejä, ainakin muutamia.

maanantai 16. elokuuta 2010

Räps ja klik

Eli tuotekuvausta. Toimme kotoa rekvisiittaa ja leikimme tuotekuvaajia. Se tempaisi taas mukaansa. Tässä muutama otos.
Täytynee tehdä uusi valokuvablogi...

Painoin lisää merikortteja:
 Painoluokasta löytyi mielenkiintoisia leimasimia, olettaisin että ovat intialaisia.