keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Annen ateljeessa

Tänään taiteilin ja kahvittelin ystäväni ja akvarellikaverini Annen kotona.


Kokeilin vähän eri tyylejä ja tekniikoita.

Sjerfbeck ja "Sjerfbeck"

Ateneumin Sjerfbeck-näyttelyn innoittamana matkin taiteilijaa:

Maalasin myös Sjerfbeckin omakuvan, mutta se ei läpäise julkisuustestiä.



Samalla innostuin myös suojelusenkelistä, syksyisestä koivikosta, talvimaisemasta ja satamakuvasta.


lauantai 13. lokakuuta 2012

tiistai 2. lokakuuta 2012

Akvarelleja, akvarelleja

Kansalaisopiston seinässä on ehkä kaupungin kaunein taideteos, varsinkin iltavalaistuksessa.
Kurssilla maalataan muotokuvia, paitsi minä kapinallinen, joka haluan maisemamaalariksi!
Ja lisää maisemaharjoitelmia, toisten töistä kopioituja vielä toistaiseksi. Auringonlasku omasta valokuvasta.





Tonttulakkimetsä

Kyllä on huovuttaminen haasteellista. Koeversiot onnistuivat ihan hyvin, mutta seuraavaa koneellista sai selvitellä solmuista ja sulkeutuneista lakeista.