tiistai 30. syyskuuta 2014

Perintöliinoja










2 oik, langankierto, 2 oik yhteen

Hauska uusi tapa tehdä sukanvartta. Kiertyy, vaikkei uskoisi. Blogimaailmasta kaapattu tämäkin, tosin sain sen ihan livenä koulutuksessa, jonka aiheena oli jokin ihan muu.


maanantai 29. syyskuuta 2014

Pääsiäismunia syyskuussa

Pohjustustöitä

Jotain tällaista tavoitteena, huh.
(Kuvat netistä.)




Tänään tehtyä



sunnuntai 28. syyskuuta 2014

maanantai 22. syyskuuta 2014

Eläinten päivä

Tänään yritin saada kukkopillin soimaan ja kissan naukumaan.




Konkarit dreijasivat. Menee kuulemma puoli vuotta oppimiseen. Jospa ensiviikolla alkaisin.












sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Keramiikkaa ja tekstiiliä

Perniön siunauskappelissa




San Damianon ristiä mukaillen

Kesken on vielä tämä pyhäaskare.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Toinen keramiikkakerta

Onneksi viime kerralla tekemäni kippo hajosi käsiin, oli se niin ruma.
Nyt kokeiltiin uusia tekniikoita. Vähän paremmalla menestyksellä.











maanantai 8. syyskuuta 2014

Keramiikan alkeita

Vähän on hakusessa tämä uusi harrastus. Dreijaamista haluaisin kokeilla. Tätä ekaa kippoa en aio kauaa katsella.