sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kesänäyttelyitä odotellessa

Kesänäyttelyitä odotellessa kävin lopultakin Veturitallissa Salon taiteilijaseuran näyttelyssä, tässä suosikkini:

Taidanpa itsekin kesällä maalailla jotakin cd-levyille, sillä maalia jäi yli ystäväni tilaamasta projektista:
Kävin myös katsomassa lukion kuvisdiplomeja. Tehtävänanto oli niin mielenkiintoinen, että voi kun olisin lukiolainen!

Eilen kävimme myös Rikalanmäellä Muinaismarkkinoilla, joissa oli hieno tunnelma.



Hienoja käsitöitä. Itselleni sain kalevalaisen rintaneulan, sotkan.
Kesäneuleeni on jo kestänyt yhden pesun. Ja saanut sekä kritiikkiä että kiitosta.



1 kommentti:

  1. me olimme Rikalanmäellä sunnuntaina, oliskin ollut niin mukava tavata pitkästä aikaan! rintaneulasi on kaunis, kuten kesäneuleesikin, siis täältä sille ruusuja:) tuntuu varmaan mukavalta, kun kesäloma alkaa kohta?

    VastaaPoista