maanantai 16. marraskuuta 2009

Huikea luovuuden ja kädentaidon näyte


Carla Country Cottage
erottui omintakeisella tyylillään kädentaitomessuilla.
Sivusto www:carla.fi mykistää!

Neulomaan, siitä vaan!



Neulekoneella neulominen on helppoa!

-kunhan koneisto on kunnossa, lanka pujotettu oikein, lanka sopivan kireällä koko ajan, jne jne

Eli alku oli vähän hankalaa, mutta kyllä se siitä aukeni. Tuntui taas kerran siltä kuin olisi Liisa ihmemaassa tai lapsi lelukaupassa. Ja taas yksi aivan ihana ystävä yllätti: hän oli perinyt ison kassillisen konelankoja ja ne löysivät kodin meiltä! Kiitos!

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Mitkä messut!



Perjantai kului siis aamusta iltaan Tampereen kädentaitomessuilla. Uusi tuttavuus minulle. Tässä kyllä muut messut kalpenivat. Lienee turha todeta, että todella mielenkiintoista. Ja blogin reunasta löytyy tietysti ihan muutama uusi linkkivinkki ja lisää tulee vielä lähipäivinä.

Tässä välissä pyrähdän vain LYSTIKKÄISIIN MYYJÄISIIN. Jos et niistä vielä ole kuullut, olen onnistunut välillä olemaan mainostamatta itseäni :-)

Messuja tuli väkisinkin verrattua Habitareen. Nyt ei raha haissut eikä brändäys mällännyt. Ensin harmitti, ettei lykätty niin paljon kassia ja mainosta käteen kuin olin odottanut, mutta oikeastaan hyvä näin. Mukavia ihmisiä, jotka ehtivät myös rupatella. Jos nyt muutaman asian mainitsisi, niin huovutusvillaa tunkee kyllä jo korvistakin ulos, kankaanpainotöitä oli yllättävän vähän ja kovasti tulollaan ovat sisustustaulut, nimenomaan erilaisilla valokuvaus- ja tulostustekniikoilla.

Olin erityisen iloinen, että löysin sen kauan etsimäni Laurase -tekijän sekä Sirpa Kallion, josta lisää myöhemmin.

Pitkin viikkoa alkoi taas olla syyllinen olo: voiko marraskuinen arki olla näin ihanaa, helppoa, innostavaa, kivaa, hauskaa, mukavaa, valoisaa, iloista -
mutta kun se vaan on niin!

Pelkästään kuluneella viikolla olen kuullut kommentit:
olet nuortunut tänä syksynä 10 vuotta (onnittelut vaan puolisolle nuoresta vaimosta!)
kai käyt koulun loppuun, koko 2,5v, olisihan se sääli jättää kesken

- niin olisi, en jätä!

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Ulos, sisään ja naapuriin


Usko tai älä, otsikon lauseen opin tänään ja muistan varmaan koko elämäni.
Okei, voin paljastaa, että se on muistikikka kun päätetään neulekoneella neulottu työ, näin viatonta on tämä artesaaniopiskelijan elämä.
Ulos, autoon ja koululle!
Ulos, kauppaan ja kotiin!
Ulos, lasta kyydittämään ja takaisin!
Nämäkin kaikki allekirjoitan.

Makea fiilis, kun heti uuden jakson ensimmäisenä päivänä päästiin tositoimiin ja tehtiin koeraitoja neulekoneella. Ensin kuului erilaisia rumia sanoja joka suunnalta, lanka katkeili ja koneet jumittivat, mutta sitten useammasta suusta annettu sama neuvo - ei saa päästää lankaa löysälle - ja sesam, se aukeni.

Välillä ideoitiin ja taas syntyikin vaarallisen monta toteuttamiskelpoista ajatusta...
(Kuvassa ei ole toora ja taru, vaan metallilangasta koneella neulottu malli ja oppityttö.)

PowerPoint läksy: esitys Hannu Konolasta

Saimme 2. jaksossa tehtäväksi esitellä ryhmälle itselle mieleinen suunnittelija/taiteilija.
Hannu Konola oli helppo valinta monestakin syystä:
olen harrastanut tiffany- ja lasinsulatustöitä
halusin esitellä muille tuntemattoman suomalaisen suuruuden
Konolan töitä löytyy paljon Salon ja Turun seuduilta, pääsin paikan päälle kuvaamaan
Konolan töistä välittyy itselleni tärkeä iloinen usko

Yllä oleva kuva on Salon seurakuntatalon kappelista, suosittelen!

lauantai 7. marraskuuta 2009

sekalaisia viisauksia viikon varrelta


Aika makee mainoskoira minulla, vai mitä?
Tällaisen mukavan kuvayllätyksen löysin yhtenä päivänä sähköpostistani!

En ole ihan terävimmilläni (oliko tuo suomea?), joten kokoan tähän muilta kuultua,
pohdittavaa itse kullekin:

Käsityöläisellä on aina langat käsissään!

Elämässä niin kuin neulomisessakin on vuorotellen nurjaa ja oikeaa.

Mitä rajaa pois ja mihin tarkentaa
kuka oppii sen se täällä onnen saa.
(Jouko Mäki-Lohiluoma)
-meillä alkaa muuten valokuvaus, tuotekuvaus seuraavassa jaksossa eli ensi viikolla,
kivaaaaaa

Mies on vaimon pää,
mutta vaimo niska joka sitä kääntää!
(Veiko Vennamon vaimo)


maanantai 2. marraskuuta 2009

Visuaalinen taideteos kuorokonserttiin


Laulan Salon kamarikuorossa. Esitimme pääsiäisenä ja nyt pyhäinpäivänä yhdessä Henrikin kuorojen kanssa Turussa Olli-Pekka Laakkosen säveltämän teoksen
Crucifixus - messu ristiinnaulitulle Kristukselle.
Kuorossa laulava Miika Karttunen on taiteilija, joka sai kuoronjohtajaltamme tehtävän luoda visuaalinen taideteos, joka liittyisi kuorolaisten esiintymisasuun.
Valitan huonoa kuvaa,
paremmin taideteos näkyy vielä 8.11. Tarvasjoen ja 22.11. Uskelan kirkossa.
Miika Karttusta lainaten:
"Löysin munan - tai muna löysi minut. Tuo yksinkertainen, tunnistettava, voimakas muoto, luomisen ja hedelmällisyyden vertauskuva, luomismyyttien alkumuna kautta maailman; kristillisyyden uuden elämän, ylösnousemuksen ja uudestisyntymisen symboli lumosi. Leikatessani maalauskaaviota huomasin, että teokseen ilmestyi - kuin tyhjästä - tilaa merkitsevä ja jakava geometrinen kuvio, yleismaailmallisin yksittäisistä symbolikuvioista:
risti."