keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Rypyt sileiksi syömällä



Usko tai älä, mutta jotenkin tämäkin otsikko liittyy opintoihini.
Tänään keskiviikkona Julia sai kunniatehtävän - hänen raitamattonsa voitti maanantaisen kisan. Onnea! Me muutkin kuulemma voimme päästä/joutua telkkariin... No, se homma oli vieläkin jotenkin salainen, mutta ymmärtääkseni eri salaisuus kuin se valkoinen moderni matto. Tässä on vähän vaikeuksia pysyä opettajien vaudissa mukana.
Tänään toimme niitä viime viikolla läksyksi annettuja samanvärisiä tavaroita kotoa. Luulin, että rupeamme kokoamaan niistä erilaisia asetelmia. No, tavallaan, niistä tulee jokaisen ottaa vaivaiset 80 loistavaa ja laadukasta valokuvaa tämän jakson aikana - elleivät ohjeet huomenna muutu.. Siis eri variaatioilla, kuten vastavärit, tumma/vaalea, raikas/tunkkainen jne. No, kuvaaminen on mukavaa. Iltapäivällä menin kotipihan neulasten peittämälle nurmikolle, levittelin sinne ja syyshortensian oksille kaisla-tuoteperheeni jäseniä ja taas kerran kuvasin.
Kuitenkin suurin osa koulupäivästä kului tänään kahden muun konkarin kanssa omaa firmaa suunnitellessa - nuori yrittäjä(nä) vuosi on homman nimi, siitä sitten enemmän myöhemmin. Mutta niin kuumana kävivät ideat, että oli pakottava tarve illallakin tekstailla aiheesta tulevien yhtiökumppaneiden ja pörssiosakkaiden kanssa. Onko tämä tosiaan vasta toinen kuukausi?

Vielä haluan kertoa muillekin mukavia ryhmäpalautteita painokuoseistani ja portfoliostani, tässä muutamia:
- kuvio on ihana ja bisnes on auki
- laukku kelpais kyllä mullekin
- voisit perustaa jo sisustuskaupan kun on niin paljon kaikenlaista tavaraa
- toimiva tuoteperhe
- haluan sen ruskean laukun!!
- tuleeko koulukavereille joululahjoja?
- veti sanattomaks
- hauska esitys
- innostus ihan tarttuu
- tarumainen portfolio
- ihanaa kun tuotteillasi on tarina
- sisustustyynyt on makeita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti